Quantcast
Channel: Työpaikat | Kuntalehti
Viewing all 3594 articles
Browse latest View live

Jyri Arponen nousemassa Varsinais-Suomen maakuntajohtajaksi

$
0
0

Varsinais-Suomen uudeksi maakuntajohtajaksi on vahvoilla FM Jyri Arponen. Maanantaina kokoontunut maakuntahallitus päätti esittää maakuntavaltuustolle, että se valitsi Sitrassa johtajana työskentelevän Arposen maakuntajohtajaksi 1.10. alkaen.

Vuodesta 2009 lähtien Sitrassa työskennelleen Jyri Arposen vastuualueena on nykyisessä tehtävässä uusien toimintamallien kehittäminen datan hyödyntämiseen teollisuudessa ja innovaatioekosysteemeissä.

Eläkkeelle siirtyvältä Kari Häkämieheltä vapautuvalle paikalle haastateltiin Arposen Auran kunnanjohtaja Terhi Källi ja Varsinais-Suomen liiton vt. edunvalvontajohtaja Malla Rannikko-Laine. Lopullisen päätöksen asiassa tekee 10. kesäkuuta kokoontuva maakuntavaltuusto.

The post Jyri Arponen nousemassa Varsinais-Suomen maakuntajohtajaksi appeared first on Kuntalehti.


Enontekiö löytämässä kunnanjohtajan lentoasemalta

$
0
0

Enontekiön lentoaseman toimitusjohtajana työskentelevä Marko Halla on nousemassa Enontekiön uudeksi kunnanjohtajaksi. Enontekiön lentoasema siirtyi Finavialta kunnan omistukseen kesällä 2021 ja siitä lähtien Halla on johtanut lentokentän toimintaa.

Enontekiön kunnanjohtajan virka keräsi ennätysmäärän hakijoita, sillä virkaa haki hakukierroksella yhteensä 45 hakijaa. Haastatteluun heistä kutsuttiin Marko Hallan lisäksi myös Heikki Keskitalo, Antti Iire, Aino-Liisa Isotupa-Jalonen, Johanna Mätäsaho ja Kalle Varis.

Kunnanjohtajan virka tuli avoimeksi, kun viime kesänä tehtävään valittu Petri Härkönen irtisanoutui. Härkösen virkasuhde kuntaan päättyy toukokuun lopussa.

The post Enontekiö löytämässä kunnanjohtajan lentoasemalta appeared first on Kuntalehti.

Katri Lehti kunnanhallituksen suosikki Multialla

$
0
0

Multian kunnanhallitus päätyi yksimielisesti sille kannalle, että kunnan seuraava kunnanjohtaja on Katri Lehti. Lehti työskentelee tällä hetkellä Viitasaaren kaupungin henkilöstöjohtajana.

Multialla haastateltiin virkaa hakeneista 9 hakijasta kolme. Lehden lisäksi haastatteluissa kävivät Raisa Kinnunen ja Tuomo Tenhunen.

Multialla täytetään kunnanjohtajan virka kuuden vuoden määräajaksi. Kunnanvaltuusto valitsee uuden johtajan maanantaina 27. toukokuuta pidettävässä kokouksessaan. Virka avoimeksi, kun tammikuusta 2022 Multiaa johtanut Arto Kummala valittiin kunnanjohtajaksi naapurikuntaan Petäjävedelle.

The post Katri Lehti kunnanhallituksen suosikki Multialla appeared first on Kuntalehti.

Punkalaidun moninkertaisti hakijamäärän toisella kierroksella

$
0
0

Punkalaitumella avoinna oleva kunnanjohtajan virka kiinnosti ensimmäisellä kierroksella vain neljä hakijaa, mutta hakuajan jatkaminen moninkertaisti hakijamäärän. Toisella yrittämällä napsahteli kunnan kirjaamoon 13 hakupaperit. Tosin uusista hakemuksista pari on sen verran vajaita, ettei niistä selviä henkilöiden pätevyys viranhoitoon.

Toisella kierroksella virkaa hakivat Robert Wallenius, Kenneth Kumenius-Liljerot, Tuomas Ruotsalainen, Janne Kolhonen, Juha-Pekka Mannila, Asko Kanerva, Maria Järvelin, Tuomo Tenhunen, Jukka Tapiola, Satu Sarin, Heli Loponen ja Jaana Viuhkola.

Toisella hakukierroksella mukaan tulleilla on monipuolista ammatillista osaamista. Uusista hakijoista Jukka Tapiola on Satakunnan hyvinvointialueen hallintopäällikkö, Satu Sarin Urjalan elinvoimapäällikkö, Heli Loponen Tampere-talon talousjohtaja ja Jaana Viuhkola Akaan opetuspäällikkö.

Ensimmäisellä hakukierroksella virkaa hakivat Nina Kivi, Petri Mäkinen, Juho Konkka ja Joonas Ramstedt. Punkalaitumen kunnanjohtajan virka tuli haettavaksi, kun loppuvuodesta 2023 Tuija Ojala irtisanoutui.

The post Punkalaidun moninkertaisti hakijamäärän toisella kierroksella appeared first on Kuntalehti.

Loviisa marssittaa neljä hakijaa kaupunginvaltuuston tenttiin

$
0
0

Loviisan kaupunginvaltuusto valitsee kaupungille uuden kaupunginjohtajan 3. kesäkuuta, mutta sitä ennen valtuustoryhmät pääsevät haastattelemaan neljä kärkihakijaa. Kaupunginjohtajan rekrytointiprosessista vastaava valintaryhmä päätti, että oikeustieteen maisteri Elina Amnell-Holzhäuser, filosofian maisteri Tomas Björkroth, valtiotieteiden maisteri Christian Sjöstrand ja valtiotieteiden maisteri Inka Tikkanen kutsutaan kaupunginvaltuustoryhmien haastatteluihin.

Samat henkilöt kävivät aiemmin tässä kuussa henkilöstöarvioinnissa. Amnell-Holzhäuser on Loviisan hallintojohtaja ja vt. kaupunginjohtaja ja Böhme Loviisan talousjohtaja. Sjöstrand on takavuosina työskennellyt muun muassa Lapinjärven kunnanjohtajana ja Tikkanen on Uudenmaan liiton hallintojohtaja.

Valtuustoryhmien suorittamat haastattelut järjestetään keskiviikkona 29. toukokuuta ja haastattelujen jälkeisenä päivänä kaupunginhallitus päättää esityksestään kaupunginvaltuustolle. Loviisan kaupunginjohtajan virkaa haki 15 henkilöä. Loviisassa kaupunginjohtaja valitaan virkaan seitsemän vuoden määräajaksi.

The post Loviisa marssittaa neljä hakijaa kaupunginvaltuuston tenttiin appeared first on Kuntalehti.

Tampere valitsi uusia johtajia – valinnat osuivat Mikko Koskelaan ja Teppo Rantaseen

$
0
0

Tampereen kaupungin uudeksi talousjohtajaksi on valittu Mikko Koskela. Hän siirtyy tehtävään Nokian kaupungin talousjohtajan tehtävästä. Koskela aloittaa talousjohtajan työt Tampereella elo-syyskuun vaiheessa.

-On hienoa päästä työskentelemään Suomen vetovoimaisimman kaupungin hyväksi. Talousjohtajan tehtävä on näköalapaikka kaupungin kehittämisessä, etenkin kuntatalouden ollessa nyt merkittävien haasteiden edessä, kommentoi Koskela valintaansa kaupungin julkaisemassa tiedotteessa.

Koulutukseltaan uusi talousjohtaja on kauppatieteiden maisteri. Virka tuli avoimeksi, kun nykyinen talousjohtaja Jukka Männikkö eläköityy syksyllä.

Teppo Rantanen uuteen rooliin

Aiemmin elinvoiman ja kilpailukyvyn palvelualueen johtajana Tampereella työskennellyt Teppo Rantanen on valittu konsernihallinnon kilpailukyky- ja innovaatiot -ryhmän johtajaksi. Kyseessä on uusi tehtävä, sillä kilpailukyky ja innovaatiot-ryhmä perustettiin konsernihallintoon vasta pari kuukautta sitten.

-Tehtävä on innostava ja olemme ainutlaatuisessa vaiheessa kaupungin kehittämisessä, meillä on huikeat mahdollisuudet viedä Tamperetta eteenpäin niin kilpailukyvyn, innovaatioiden kuin kansainvälisyydenkin osalta, sanoo Teppo Rantanen kaupungin tiedotteessa.

The post Tampere valitsi uusia johtajia – valinnat osuivat Mikko Koskelaan ja Teppo Rantaseen appeared first on Kuntalehti.

Keusote äänesti kahdesti – Raija Kontiosta hyvinvointialuejohtaja

$
0
0

Pitkän kaavan mukaan valittiin Keski-Uudenmaan hyvinvointialueelle (Keusote) uutta hyvinvointialuejohtajaa. Toiselle kierroksella selvisivät ensimmäisellä kierroksella eniten ääniä saaneet Raija Kontio (31) ja Petteri Lankinen (24). Ratkaisevassa toisessa äänestyksessä Kontio löi Lankisen äänin 46-23.

Raija Kontio on työskennellyt HUS:n tulosaluejohtajana vuoden 2023 alusta lähtien. Sairaanhoitajana työuransa aloittanut uusi hyvinvointialuejohtaja on terveystieteiden tohtori ja dosentti. Keusoten alue on hänellä hyvin tuttu aiemmalta työuraltaan, sillä hän on toiminut pitkän uransa aikana muun muassa Lohjan ja Hyvinkään sairaanhoitoalueiden johtajana.

Asetelmat Keusoten hyvinvointialuejohtajavalinnassa olivat jo ennakkoon hyvin tasaiset. Vaikka ennen ensimmäisen kierroksen äänestystä käytettiin vain kuusi puheenvuoroa, niin kaikki kolme kärkiehdokasta saivat julkista tukea nimeltä mainiten valtuutetuilta.

Kolmesta kärkiehdokkaasta Keusoten vt. hyvinvointialuejohtaja Kristiina Kariniemi-Örmälä jäi ulos ratkaisevalta kierrokselta, sillä kannatusta oli lopulta vain 12 äänen verran. Ensimmäisellä kierroksella yhden hajaäänen kuittasivat virkaa hakeneista myös Kari Hakari ja Santtu Niemi.

Hyvinvointialueen johtajan virka tuli avoimeksi, kun Mikko Komulainen joutui jättämään tehtävänsä luottamuspulan vuoksi.

The post Keusote äänesti kahdesti – Raija Kontiosta hyvinvointialuejohtaja appeared first on Kuntalehti.

Jarkko Peiponen johtaa Kontiolahden elinvoiman edistämistä

$
0
0

Kontiolahden kunnan elinvoimaa edistävien tytäryhtiöiden Kontionloikka Oy:n ja Kontiolahden Yrityspalvelu Oy:n yhteiseksi toimitusjohtajaksi on valittu MBA Jarkko Peiponen. Aiemmin Peiponen on hoitanut yhtiöiden toimitusjohtajan sijaisuutta sekä työskennellyt Kontiolahden kunnan yritysvalmentajana kaikkiaan yli kuuden vuoden ajan.

Yhtiöiden yhteisen toimitusjohtajan tehtävää kohtaan oli runsaasti kiinnostusta. Tehtävään haki kaikkiaan 25 henkilöä, joista viisi haastateltiin. Yhtiöiden hallitukset tekivät päätöksen valinnasta torstaina 23. toukokuuta.

Kontiolahdella toimii yli 800 yritystä ja uusia perustetaan vuosittain noin 60 kappaletta. Kontiolahden Yrityspalvelun omistamissa toimitiloissa on kaikkiaan yli 550 teollista työpaikkaa. Kunnan alueella teollisia työpaikkoja on yhteensä noin 1350 kappaletta. Uusin Kontiolahden Yrityspalvelun omistama kiinteistö on vuonna 2023 Jotwire Oy:lle tehty laajennus.

Aiemmin tässä kuussa kerrottiin, että Suomen Yrittäjien Kuntabarometrin mukaan Kontiolahti on kolmatta kertaa peräkkäin Pohjois-Karjalan paras sekä kokonaisarviossa, että esimerkiksi yrityspalveluissa.

The post Jarkko Peiponen johtaa Kontiolahden elinvoiman edistämistä appeared first on Kuntalehti.


Katri Lehti yksimielisesti Multian kunnanjohtajaksi

$
0
0

Viitasaaren kaupungin henkilöstöjohtaja Katri Lehti on valittu yksimielisesti Multian uudeksi kunnanjohtajaksi maanantai-illan kunnanvaltuuston kokouksessa. Valinta ei ollut yllätys, sillä jo aiemmin kunnanhallitus päätyi yksimielisesti Lehden kannalle.

Kunnanjohtaja virka täytettiin Multialla kuuden vuoden määräajaksi. Uutta kunnanjohtajaa jouduttiin etsimään, kun reilut pari vuotta virkaa hoitanut Arto Kummala valittiin Petäjäveden kunnanjohtajaksi. Multian kunnanjohtajan virkaan oli yhdeksän hakijaa.

The post Katri Lehti yksimielisesti Multian kunnanjohtajaksi appeared first on Kuntalehti.

Pieksämäen kaupunginjohtajavalinta etenee sammutetuin lyhdyin

$
0
0

Pieksämäen kaupunginhallitus ei lähtenyt nimeämään omaa ehdokastaan kaupunginjohtajaksi. Kaupunginhallitus tyytyi vain esittämään ensi viikolla kokoontuvalle valtuustolle, että se suorittaa virkavaalin virkaa hakeneiden ja siihen suostumuksensa antaneiden hakijoiden keskuudesta.

Pieksämäellä valitaan kaupunginjohtaja toistaiseksi avoinna olevaan virkasuhteeseen. Hakuprosessin aikana valinnan valmisteluryhmä haastatteli yhdeksää hakijaa, joista neljä kutsuttiin henkilöarviointiin. Neljä henkilöarvioinnissa käynyttä kärkiehdokasta ovat Pohjois-Savon TE-toimiston johtaja Juha Heikkinen, Siilinjärven talousjohtaja Petteri Ristikangas, Keiteleen kunnanjohtaja Emilia Savolainen ja Pieksämäen elinkeinojohtaja Markus Vesterinen.

Kaupunginjohtajan virkaa tavoitteli 14 hakijaa, ja lisäksi Emilia Savolainen antoi virkaan suostumuksensa. Pieksämäki valitsee seuraajan syksyllä eläkkeelle jäävälle Ulla Nykäselle.

The post Pieksämäen kaupunginjohtajavalinta etenee sammutetuin lyhdyin appeared first on Kuntalehti.

Punkalaidun valitsi kolme haastatteluihin – mukana suostumuksensa antanut kunnanjohtaja

$
0
0

Punkalaitumen kunnanjohtajavalinnassa on erottumassa kolmen kärkiehdokkaan joukko. Kunnanjohtajan valintatyöryhmä on päättänyt kutsua haastateltaviksi kolme henkilöä, jotka ovat rehtori Tuomo Tenhunen Tampereelta, erikoissuunnittelija Juha-Pekka Mannila Nokialta ja kunnanjohtaja Tiina Pelkonen Alajärveltä.

Kyyjärven kunnanjohtajana toimiva Tiina Pelkonen ei ollut virkaa hakeneiden joukossa, vaan hän antoi hakuajan päättymisen jälkeen suostumuksensa virkaan. Pelkonen on johtanut Keski-Suomessa sijaitsevaa reilun tuhannen asukkaan Kyyjärveä vuodesta 2018 lähtien.

Punkalaitumen kunnanjohtajan virka kiinnosti ensimmäisellä kierroksella vain neljä hakijaa, mutta hakuajan jatkaminen moninkertaisti hakijamäärän. Toisella yrittämällä napsahteli kunnan kirjaamoon 13 hakupaperit, jonka lisäksi Tiina Pelkonen antoi suostumuksensa virkaan.

Alustavan aikataulun mukaan kunnanhallitus antanee ehdotuksensa valtuustolle 17.6.2024 ja valtuuston valitsee uuden kunnanjohtajan juhannuksen jälkeisenä maanantaina.  Virka vapautuu, koska nykyinen kunnanjohtaja Tuija Ojala irtisanoutui virasta ja ilmoitti jäävänsä osa-aikaiselle vanhuuseläkkeelle 1.12.2024 alkaen.

The post Punkalaidun valitsi kolme haastatteluihin – mukana suostumuksensa antanut kunnanjohtaja appeared first on Kuntalehti.

Pyhäntä löytämässä uuden kunnanjohtajan omista riveistään

$
0
0

Pyhännän kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, jotta se valitsisi Samuli Yrjänän uudeksi kunnanjohtajaksi. Yrjänä toimii tällä kunnan vs. kunnanjohtajana ja hän on aiemmin työskennellyt Pyhännän kunnan palveluksessa lähes 30 vuoden ajan sivistystoimessa muun muassa sivistysjohtajana ja rehtorina.

Kuntaa vuodesta 2020 johtanut Ismo Mäkeläinen irtisanoutui kevättalvella ja siirtyi Kuhmoon Itäpuu-hankkeen hankepäälliköksi ja kaupungin asiantuntijaksi työllisyyttä, elinvoimaa sekä investointeja edistäviin hankkeisiin. Pyhännän kunnanjohtajan virkaan oli kymmenen hakijaa, jonka lisäksi ykkösehdokkaaksi lopulta noussut Samuli Yrjänä antoi suostumuksensa.

The post Pyhäntä löytämässä uuden kunnanjohtajan omista riveistään appeared first on Kuntalehti.

Enontekiön kunnanjohtajan valinta ei ollut läpihuutojuttu – Marko Halla selvisi surmansyöksystä

$
0
0

Helpolla ei saatu valittua Enontekiölle uutta kunnanjohtajaa, vaikka kunnanhallitus olikin virkaan esittänyt Enontekiön kunnan omistaman lentokentän toimitusjohtajana toiminutta Marko Hallaa. Kun virkaa ryhdyttiin täyttämään, niin kunnanhallituksen puheenjohtaja Leena Palojärvi (Enontekiöläisten ääni-yhteislista) esitti virantäytön palauttamista takaisin kunnanhallitukseen.

Leena Palojärvi oli esittänyt otettavaksi lisää virkaan kelpoisia hakijoita haastatteluun jo kunnanhallituksessa, mutta oli jäänyt siellä mielipiteensä kanssa yksin. Kunnanvaltuuston kokouksessa palauttamisen kannalla oli myös valtuuston puheenjohtaja Jarmo Näkkäläjärvi, joka edustaa Palojärven kanssa samaa sitoutumattomien ryhmää.

Ei jätetty pöydälle

Asia eteni äänestykseen, mutta äänin 9-8 Palojärven esitys asian palauttamisesta takaisin valmisteluun hävisi. Tämän jälkeen jatkettiin kunnanjohtajan viran täyttämistä ja asian palauttamisessa tappiolle jääneiden valtuutetuiden taholta esitettiin kunnanjohtajaksi Antti Iirettä.

Suoritetussa nimenhuutoäänestyksessä Marko Halla sai puolelleen 11 ääntä ja haastajaksi noussut Antti Iire 6 ääntä. Halla on tuttu mies paikkakunnalla, sillä sen jälkeen kun Enontekiön lentoasema siirtyi Finavialta kunnan omistukseen kesällä 2021, niin hän on johtanut lentokentän toimintaa.

Tuleva Enontekiön kunnanjohtaja omaa monipuolisen työtaustan ja on uransa aikana toiminut muun muassa lentäjänä ja lentokoneasentajana. Hän on myös suorittanut ylemmän korkeakoulututkinnon ilmailun operoinnin ja johtamisen alalta Lontoossa ja Dublinin Trinity Collegessa opintoja organisaatiopsykologiasta, tarkemmin riskin hallinnasta ja muutosjohtamisesta.

Valtuuston puheenjohtajalta eriävä mielipide

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jarmo Näkkäläjärvi ilmoitti heti äänestyksen jättävänsä päätökseen eriävän mielipiteen. Perusteluksi hän mainitsi sen, että valintaprosessissa on mahdollisesti syrjitty naispuolisia hakijoita, sillä kunnanhallituksen suorittamassa ehdokkaiden haastattelussa oli lopulta ollut mukana vain miehiä.

Enontekiö valitsi nyt seuraajan Petri Härköselle, joka valittiin virkaan viime kesäkuussa. Enontekiöllä on ollut viime vuosina suuria ongelmia löytää kuntaan pysyvä kunnanjohtaja. Sen jälkeen kun vuodesta 2016 kunnanjohtajana aloittanut Jari Rantapelkonen suuntasi Kittilään alkuvuodesta 2022, niin kuntaan valittiin nyt jo kolmas kunnanjohtaja. Ennen Härköstä virkaa hoiti vajaan puolen vuoden ajan Samuli Mikkola. Viimeisen kolmen vuoden aikana virkaa on hoitanut vakituisena tai viransijaisena seitsemän eri henkilöä.

The post Enontekiön kunnanjohtajan valinta ei ollut läpihuutojuttu – Marko Halla selvisi surmansyöksystä appeared first on Kuntalehti.

Loviisan kaupunginhallitus ei nimennyt ehdokastaan kaupunginjohtajan virkaan

$
0
0

Maanantaina uuden kaupunginjohtajan valitseva Loviisan kaupunginvaltuusto pääsee tekemään valintansa puhtaalta pöydältä ilman, että kaupunginhallitus olisi omaa suosikkiaan virkaan nimennyt. Torstaina kokoontunut kaupunginhallitus tyytyi esittämään, että valtuusto toimittaa kaupunginjohtajan virkavaalin, jossa valitaan kaupunginjohtaja seitsemän vuoden määräajaksi.

Kaupunginjohtajan virkaan haki kaikkiaan 15 henkilöä. Heistä henkilöarviointeihin ja myöhemmin valtuustoryhmien tenttiin kutsuttiin neljä hakijaa, jotka ovat  oikeustieteen maisteri Elina Amnell-Holzhäuser, filosofian maisteri Tomas Björkroth, valtiotieteiden maisteri Christian Sjöstrand ja valtiotieteiden maisteri Inka Tikkanen.

Kaupunginjohtajana vuodesta 2017 toiminut Jan D. Oker-Blom irtisanoutui tammikuussa 2024. Hän siirtyi Fiskars-konsernin palvelukseen.

The post Loviisan kaupunginhallitus ei nimennyt ehdokastaan kaupunginjohtajan virkaan appeared first on Kuntalehti.

Anu Varis Kuhmo-talon toimitusjohtajaksi

$
0
0

Kuhmo-talon uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu Anu Varis. Varis siirtyy tehtävään turkulaisen ohjelmistotalo BeanBakersin henkilöstöjohtajan paikalta. Uusi toimitusjohtaja omaa vankan kokemuksen myynnin ja markkinoinnin tehtävistä. Kuhmo-talon tiedotteen mukaan hän on pätevöitynyt myös henkilöstöhallinnon tehtävissä.

Talon nykyinen toimitusjohtaja Mikko Nortela siirtyy Salon kaupungin kulttuuripäälliköksi. Tunnetuin Kuhmo-talon tapahtumista on Kuhmon Kamarimusiikki, jonka keskeisenä konserttipaikkana kulttuuritalo toimii.

The post Anu Varis Kuhmo-talon toimitusjohtajaksi appeared first on Kuntalehti.


Anna Buss Vaasan varhaiskasvatusjohtajaksi

$
0
0

Vaasan uudeksi varhaiskasvatusjohtajaksi on valittu kasvatustieteen maisteri Anna Buss. Elokuun alussa uudessa työssään aloittava Buss väittelee kesäkuussa kasvatustieteen tohtoriksi varhaiskasvatuksen alalta.

Anna Buss on työskennellyt Åbo Akademissa opintopäällikkönä ja viimeiset vuodet projektijohtajana varhaiskasvatusalaan liittyvässä hankkeessa. Varhaiskasvatusjohtajan virkaan saapui hakemuksia 11 ja haastatteluun kutsuttiin kuusi hakijaa. Valinnan suoritti Vaasan kaupungin kasvatus- ja opetuslautakunta.

The post Anna Buss Vaasan varhaiskasvatusjohtajaksi appeared first on Kuntalehti.

Reisjärvelle täysi tusina hakijoita

$
0
0

Reisjärven avoinna oleva kunnanjohtajan virka kiinnosti määräaikaan mennessä 12 hakijaa. Virkaa hakivat hallintotieteiden maisteri Tiina Isotalus, metsätalousinsinööri AMK Kari Jalkanen, nuoriso- ja vapaa-aikaohjaaja Toni Kallio, valtiotieteiden maisteri Petri Luukkonen, insinööri YAMK Anna Nieminen, koneinsinööri Matias Ojalehto, filosofian maisteri Tuomo Pesonen, kauppatieteiden maisteri, ekonomi Antti Ritvonen, filosofian maisteri Pekka Ruuskanen, kauppatieteiden maisteri ja filosofian maisteri Tuomo Tenhunen, filosofian maisteri Päivi Tuomi ja Anssi Vienola.

Hakijoista Tiina Isotalus vaikuttaa Kokkolan kunnallispolitiikassa ja oli lyhyen aikaa kuntaministerin erityisavustajana 2021-2022. Kuntapuolella hän on toiminut viime vuosina Kalajoen, Reisjärven ja Alavieskan talous- ja hallintotehtävissä. Matias Ojalehto on puolestaan vaikuttanut Oulun kunnallispolitiikassa ja Pohjois-Pohjanmaan maakuntapolitiikassa. Anna Nieminen on Kympin työllisyysalueen määräaikainen valmistelujohtaja.

Pohjois-Pohjanmaan eteläreunalla sijaitsevan reilun 2500 asukkaan Reisjärven ylimmän viranhaltijan paikka tuli avoimeksi, kun kunnanjohtajaksi maaliskuussa 2020 valittu Marjut Silvast irtisanoutui virasta huhtikuun puolivälissä

The post Reisjärvelle täysi tusina hakijoita appeared first on Kuntalehti.

Loviisan uusi kaupunginjohtaja löytyi Paraisten valtuustosta

$
0
0

Paraisten kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tomas Björkroth on Loviisan uusi kaupunginjohtaja. Björkroth sai suljetussa lippuäänestyksessä 21 ääntä. Muista kärkiehdokkaista Inka Tikkanen sai 11 ääntä ja Loviisan vt. kaupunginjohtajana kevään ajan työskennellyt  Elina Amnell-Holzhäuser kolme ääntä.

Koulutukseltaan Björkroth on filosofian maisteri. Itseään Suomen vihreimmäksi RKP:n jäseneksi kutsuva tuleva kaupunginjohtaja on viime vuodet työskennellyt Axxellin luonnonvarayksikön yksikönjohtajana Brusabyssä Kemiönsaarella.

Yhdenkään ehdokkaan nimeä ei mainittu Loviisan kaupunginvaltuuston kokouksessa ennen uudesta kaupunginjohtajasta äänestämistä. RKP:n ja SDP:n taholta tosin pidettiin ryhmäpuheenvuorot, mutta mitään avointa liputtamista kenenkään kärkiehdokkaan puolesta ei nähty.

Loviisassa valittiin kaupunginjohtaja seitsemän vuoden määräajaksi. Kaupunginjohtajan virka tuli avoimeksi, kun kaupunginjohtajana vuodesta 2017 toiminut Jan D. Oker-Blom irtisanoutui tammikuussa 2024 ja siirtyi yksityisen sektorin palvelukseen.

The post Loviisan uusi kaupunginjohtaja löytyi Paraisten valtuustosta appeared first on Kuntalehti.

Pieksämäki valitsi Emilia Savolaisen yhden äänen erolla

$
0
0

Pieksämäen uuden kaupunginjohtajan nimi selvisi vasta toisella äänestyskierroksella, jolla olivat vastakkain Keiteleen kunnanjohtaja Emilia Savolainen ja Siilinjärven talousjohtaja Petteri Ristikangas. Äänestyksestä arveltiin jo ennakkoon tiukkaa ja sitä se oli. Ratkaisevalla äänestyskierroksella valituksi tuli Savolainen 18 äänellä, kun Ristikankaalle löytyi tukea 17 valtuutetulta.

Hakuprosessin aikana valinnan valmisteluryhmä haastatteli yhdeksää hakijaa, joista neljä kutsuttiin henkilöarviointiin. Kaikki neljä kärkiehdokasta saivat ensimmäisellä äänestyskierroksia ääniä. Emilia Savolainen sai 15 ääntä, Petteri Ristikangas 9, Pieksämäen elinkeinojohtaja Markus Vesterinen 6 ja Pohjois-Savon TE-toimiston johtaja Juha Heikkinen 5 ääntä.

Pieksämäen kaupunginjohtajan virkaa tavoitteli 14 hakijaa, jonka lisäksi Emilia Savolainen antoi virkaan suostumuksensa. Pieksämäki valitsi seuraajan syksyllä eläkkeelle jäävälle Ulla Nykäselle.

The post Pieksämäki valitsi Emilia Savolaisen yhden äänen erolla appeared first on Kuntalehti.

Riikka Moilanen Janakkalan johtoon

$
0
0

Oulaisten kaupunginjohtaja Riikka Moilanen on valittu Janakkalan uudeksi kunnanjohtajaksi. Valinnasta jouduttiin kuitenkin äänestämään, vaikka valtuuston keskusteluissa ei muita nimiä Moilasen ohella ääneen lausuttukaan. Kunnanhallitus oli esittänyt yksimielisesti Moilasen valintaa.

Äänestyksen kulku oli monista kunnanjohtajavalinnoista poikkeava, sillä Riikka Moilanen jäi äänestyksessä alle puoleen suljetussa lippuäänestyksessä annetuista äänistä. Tämä kuitenkin riitti kunnanvaltuuston puheenjohtaja Marko Ahtiaisen mukaan valintaan, sillä Moilanen sai yli puolet hyväksytyistä äänistä. Valtuutetut antoivat kunnanjohtajavaalissa kaikkiaan 32 ääntä, joista kolme hylättiin.

Puheenjohtajan mukaan kaksi näistä hylätyistä äänistä oli tarkoitettu Moilaselle, mutta niitä ei hyväksytty, koska äänestyslipuista ei löytynyt Riikka Moilasen toista etunimeä. Muut ääniä saaneet olivat Pirjo Alijärvi 7, Mikko Salmela 5, Oskari Paavola 1 ja Antti Ahonen 1.

Riikka Moilanen on toiminut Oulaisten kaupunginjohtajana joulukuusta 2021 lähtien. Keskustan Oulun vaalipiirin kansanedustajana hän toimi vuosina 2003-2007 ja Oulun kaupunginvaltuustossa vuosina 1996-2021.

Moilanen valmistui vuonna 2020 hallintotieteiden maisteriksi Lapin yliopistosta. Hän selvitti pro gradu -työssään, mitä on poliittinen johtajuus pormestarikunnissa ja miten se käytännössä ilmenee. Janakkalan kunnanjohtajan virka tuli avoimeksi, kun Reijo Siltala valittiin Tuusulan kansliapäälliköksi aiemmin tänä vuonna.

Janakkalan klo 17 alkanut kunnanvaltuuston kokous venähti tällä kertaa harvinaisen pitkäksi. Uuden kunnanjohtajan nimi saatiin selville vasta klo 23.21.

The post Riikka Moilanen Janakkalan johtoon appeared first on Kuntalehti.

Viewing all 3594 articles
Browse latest View live