Ammattikorkeakoulujen rehtorineuvosto Arene ry:n hallitus on valinnut Arenen ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi filosofian tohtori, Petri Lempisen, 53. Valintapäätös oli yksimielinen.
Uudella toiminnanjohtajalla on monipuolinen ja pitkäaikainen kokemus korkeakoulupolitiikan edunvalvonta- ja vaikuttamistehtävistä lähes 30 vuoden ajalta. Viimeiset kolme vuotta Lempinen on työskennellyt ammatillisen koulutuksen reformin parissa AMKE ry:n toimitusjohtajana.
Lempinen korvaa toiminnanjohtajan paikalta Lapin ammattikorkeakoulun rehtoriksi siirtyvän Riitta Rissasen, joka toimi Arene ry:n toiminnanjohtajana vuodesta 2014. Uusi toiminnanjohtaja aloittaa tehtävässään maaliskuun aikana.
The post Petri Lempinen Arene ry:n uudeksi toiminnanjohtajaksi appeared first on Kuntalehti.