Quantcast
Channel: Työpaikat | Kuntalehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3539

Petri Lempisestä vuoden koulutusvaikuttaja 2016

$
0
0

Filosofian tohtori Petri Lempinen on palkittu vuoden 2016 koulutusvaikuttajana. Lempinen toimii Ammattiosaamisen kehittämisyhdistys AMKE ry:n toimitusjohtajana.

Perustelujen mukaan Lempinen on työssään nostanut ammatillisen koulutuksen näkyvyyttä uudelle tasolle.

Tunnustuksesta päätti Opetusalan Ammattijärjestö OAJ. Järjestön hallitus palkitsee vuosittain koulutus- ja kasvatusalalla ansioituneen henkilön tai yhteisön Vuoden koulutusvaikuttaja -tunnuksella.

OAJ antoi lisäksi kunniamaininnan Suomen yhtenäiskouluverkostolle ja sen puheenjohtajalle, rehtori Kimmo Tantulle Mäntyharjulta. Sen perusteena on pitkäaikainen ja aloitteellinen työ koulutusjärjestelmän muutoksen pedagogiseksi tukemiseksi. Tanttu on myös Suomen yhtenäiskouluverkoston puheenjohtaja.

The post Petri Lempisestä vuoden koulutusvaikuttaja 2016 appeared first on Kuntalehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3539

Trending Articles