Quantcast
Channel: Työpaikat | Kuntalehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3438

Outi Ervasti, Riikka Moilanen ja Ari Sarpola kärkinimet, kun Oulainen valitsee uutta kaupunginjohtajaa

$
0
0

Oulaisten kaupunginhallitus päätti maanantain kokouksessaan pyytää Outi Ervastia, Riikka Moilasta ja Ari Sarpolaa osallistumaan soveltuvuusarviointiin kaupunginjohtajan virkaa varten.

Outi Ervasti työskentelee Kaakkurin koulun rehtorina Oulussa. Aiemmin muun muassa Oulaisten vs. hallintojohtajana toiminut Riikka Moilanen on asumis- ja hoivapalveluja tarjoavan Taukokangas Oy:n toimitusjohtaja. Ari Sarpola toimii Oulaisten sivistys- ja kulttuurijohtajana.

Virkaa tavoitteli kuusi hakijaa ja kaksi suostumuksensa antanutta, ja he kaikki saivat kutsun haastatteluun. Marjukka Manninen perui hakemuksensa ennen haastattelua.

Oulaisten nykyinen kaupunginjohtaja Hannu Kaartinen jää eläkkeelle. Hänet valittiin kaupunginjohtajan virkaan marraskuussa 2017. Kaartinen on palvellut Oulaisten kaupunkia vuodesta 1984, jolloin hän aloitti työnsä kamreerina.

The post Outi Ervasti, Riikka Moilanen ja Ari Sarpola kärkinimet, kun Oulainen valitsee uutta kaupunginjohtajaa appeared first on Kuntalehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3438

Trending Articles