Quantcast
Channel: Työpaikat | Kuntalehti
Viewing all articles
Browse latest Browse all 3539

Sodankylän kunnanjohtaja Kirsi Virtanen irtisanoutui - 15 valtuutettua esitti erottamista

$
0
0

Sodankylän kunnanjohtaja Kirsi Virtanen on irtisanoutunut virastaan tiistaina 9. kesäkuuta.

Kunnan tiedotteen mukaan virkasuhteen päättämisestä on sovittu yhteisymmärryksessä ja menettelyssä on noudatettu johtajasopimuksen määräyksiä. Virtasella ei ole viranhoitovelvoitetta irtisanomisaikana.

Kunnanjohtajan virkatehtäviä hoitaa irtisanomisaikana ja uuden kunnanjohtajan rekrytointiprosessin ajan talous- ja hallintojohtaja Tarja Lempeä. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Mikko Pyhäjärvi, kesk., sanoo, että uuden kunnanjohtajan etsintä käynnistettäneen elokuussa lomakauden jälkeen.

Virtasen eron taustalla on Sodankylän päättäjien osoittama epäluottamus. Maanantaina 15 Sodankylän valtuutettua jätti aloitteen, että kunnanvaltuusto käynnistäisi kunnanjohtajan irtisanomisen asettamalla tilapäisen valiokunnan valmistelemaan asiaa. Sodankylässä valtuustossa on 27 valtuutettua.

Allekirjoittajat esittivät aloitteelleen kolme perustelua: puutteet johtamisessa, toimimisen vastoin kunnanhallituksen omistajaohjausta kunnan omistamassa yhtiössä ja kyvyttömyyden priorisoida.

Esimerkkinä johtamisen puutteista valtuutetut mainitsivat huomautuksen, joka Virtaselle on annettu epäasiallisesta käytöksestä alaista kohtaan. Esimerkkinä kyvyttömyydestä priorisoida allekirjoittajat nostivat esille sen, että Virtanen esitti vaikeassa taloustilanteessa talous- ja hallintojohtajan työsuhteen päättämistä.

Kunnanjohtaja Virtanen esitti viime viikolla kunnanhallitukselle, että talous- ja hallintojohtajan virkasuhde purettaisiin koeaikana. Kunnanhallitus kaatoi esityksen äänin 5-0.

Sodankylän valtuusto valitsi Kirsi Virtasen kunnanjohtajaksi huhtikuussa 2019. Aiemmin hän työskenteli Jämijärven kunnanjohtajana.

 

The post Sodankylän kunnanjohtaja Kirsi Virtanen irtisanoutui - 15 valtuutettua esitti erottamista appeared first on Kuntalehti.


Viewing all articles
Browse latest Browse all 3539

Trending Articles